Pääkaupunkimme Mbabane

Koska "kotipitäjäämme" Mbuluzia ei juuri ole kaupoilla siunattu, on kaikkia ostoksia ja muita arkisia asioita varten suunnattava 17 kilometriä lounaaseen, pääkaupunki Mbabaneen. Lukemattomien käyntien vuoksi kaupunki on jo ulkoisesti käynyt varsin tutuksi. Mutta millainen kaupunki onkaan tämä pienen ja piskuisen Swazimaan pääkaupunki? Keskitytäänpä siis yhden postauksen verran ihmettelemään tätä pienen kuningaskunnan pääkaupunkia, Mbabanea.

Työ ennen hupia

Edellisessä tekstissäni kirjoittelin Swazimaan arjesta ja kulttuurista, ja niiden eroista Suomeen verrattuna. En kuitenkaan tullut tänne (pelkästään) uutta kulttuuria oppiakseni, vaan ensisijaisesti suorittamaan opintoihini kuuluvaa työharjoittelujaksoa. Mutta missä sitä suoritan ja mitä käytännössä olen tehnyt?

Sawubona!

Kuukausi sitten saavuimme vaimoni kanssa Swazimaan kuningaskuntaan ja sen vuoristoiseen pääkaupunkiin Mbabaneen...

Kesäksi Afrikkaan

Tässä on menneet viime ajat allekirjoittaneella varsin ripeää tahtia. Kaikki asiat niin koulun, töiden, politiikan kuin muidenkin asioiden suhteen on pyritty hoitamaan kuntoon ennen kesäkuun viidettä päivää...

Blog at WordPress.com.

Up ↑